Ajankohtaista

Linnan boolin kysyntä yllätti juomavalmistajan

Linnan booli –juoman kysyntä yllätti juomavalmistaja Pramia Oy:n positiivisesti. Yhtiö toi marraskuussa kauppoihin erikoiserän juomaa, joka on maultaan samantyylinen kuin Presidentinlinnan itsenäisyyspäivän vastaanotolla tarjottava booli. Juomaerä myyntiin loppuun viikossa.

Kurikan Ilvesjoella toimivan Pramia Oy:n Linnan booli -juoma myytiin viikossa loppuun kaupoista. Juomaa oli saatavilla K-kaupoissa ja Minimaneissa Etelä-Pohjanmaalla, Satakunnassa ja pääkaupunkiseudulla.

– Olemme pyrkineet toimittamaan Linnan boolia kaikkiin kauppoihin, joissa on meidän myyntihyllymme. Varastolta juoma on jo loppu, joistakin yksittäisistä kaupoista sitä voi vielä löytyä, yrittäjä Marko Mäkinen kertoo.

Juoman kysyntä on näkynyt Pramialla kyselyinä asiakaspalvelussa.

– Juomaerä on myyty loppuun emmekä voi valmistaa sitä enää lisää tämän vuoden markkinoille, koska raaka-aineiden saaminen kestää kahdeksan viikkoa. Otamme kuitenkin laajan kysynnän huomioon ensi syksyn tuotannossa ja annamme myös kaupoille mahdollisuuden tuotteen ennakkotilaamiseen, Mäkinen lupaa.

Linnan boolia valmistettiin rajoitettu erä joulunalusmarkkinoille. Pramia on kehitellyt juoman reseptiä muutaman vuoden ajan ja sen makuyhdistelmää on testattu aitoa Linnan boolia maistaneilla. Juoman maku on hillityn raikas ja siinä maistuvat greippi ja muut sitrushedelmät sekä port- ja kuohuviini.